perjantai 19. joulukuuta 2014

Neiye – Sisäinen harjoitus

Zhuangzi ja Daode jing on yleisesti tunnustettu klassisen taolaisuuden ensisijaisina teksteinä. Ja näiden tekstien teemojen jatkuminen myöhemmissä taolaisissa perinteissä oli keskeisenä tutkijoiden keskustelun kohteena. Tässä keskustelussa ”filosofinen taolaisuus” (Zhuangzi, Daode jing) nähtiin erillään ”uskonnollisesta taolaisuudesta” (myöhempi perinne). Vasta aivan 1900-luvun lopussa alkoivat muutamat tutkijat kiinnittää huomiota erääseen toiseen muinaiseen tekstiin, jota asiantuntijatkaan eivät siihen asti juuri olleet tunteneet. Teksti on nimeltään Neiye 內業 (Sisäinen harjoitus tai sisäinen kehitys). 


perjantai 5. joulukuuta 2014

Taolaisia kosmogonisia malleja

Teksti käsittelee keskeisimpiä taolaisia kosmogonisia malleja eli käsityksiä maailmankaikkeuden muodostumisesta ja sen ontologisesta rakenteesta.

Ajatus paluusta alkuperään (yuan 元) tai daoon maailmankaikkeuden perustana ja alkuna on taolaisessa perinteessä keskeinen. Sen merkityksen ymmärtämiseksi on otettava huomioon useita siihen liittyviä puolia. Ensinnäkin taolaiset kirjoittajat yhdistävät usein ideat absoluuttisesta alkuperästä ja olemassaolon ajallisesta alusta. Ne eivät kuitenkaan täysin vastaa toisiaan. Alkuperä (yuan) on ikuisesti läsnä oleva ajan ja tilan perusta. Olemassaolon alku sijoittuu sen sijaan tuntemattomaan menneisyyteen. Toiseksi molemmat ideat ovat yhtä ristiriitaisia. Absoluuttinen alkuperä ei voi olla määriteltävissä, mutta jos se ei olisi mitään, se ei olisi alkuperä. Ja käsitys olemassaolon alusta sisältää oletuksen siitä, että jotain on jo olemassa, ja että sen alku on jo alkanut. Kolmas asia koskee siirtymää ykseydestä moninaisuuteen. Alkuperän ajatuksella on ristiriitainen rajan tai kynnyksen piirre, sillä se on hetki, jolloin määrittelemätön dao saa muodon. (Robinet 2008, 48–49.)

Yijingin kosmogonia