Naiset taolaisessa perinteessä

Tämä teksti käsittelee naisten asemaa ja arvottamista taolaisuudessa. Naisten asema taolaisuudessa on monitahoinen ja se on vaihdellut eri aikoina ja koulukunnittain. Yhtäältä voidaan erottaa muutamia yleisempiä naista ja feminiinisyyttä koskevia kuvia taolaisen perinteen puitteissa. Toisaalta ihanteelliset ja tekstien tasolla ilmenneet käsitykset eivät välttämättä ole ilmenneet vastaavalla tavalla sosiaalisessa todellisuudessa. Taolaiset liikkeet ovat myös eläneet keskellä kiinalaista yhteiskuntaa ja sen ehdoilla. Niiden käsitykset ja käytänteet ovat poikenneet toisistaan ja myös muuttuneet ajan myötä. 

Maonü, Karvainen nainen. Kuva alunperin teoksesta Liexian quanzhuan. (Women in Daoism, 2003.)

Naisten asemat ja roolit taolaisissa järjestöissä tulisi ymmärtää suhteessa naisen asemaan kiinalaisessa yhteiskunnassa yleisemmin. Se on muuttunut ajan myötä vain vähän. Naisen asema on yleisesti on ollut alisteinen miehille ja erityisesti aviomiehille. Alistuvaa asennetta edellytettiin kaikilta naisilta. Toisaalta poikalasten äidit saivat osakseen erityistä kunnioitusta. Naiset eivät ole olleet—tai voineet olla—aktiivisia kiinalaisissa yhteiskunnallisissa instituutioissa ja heidän roolinsa myös taolaisissa järjestöissä ovat olleet hyvin rajoitettuja. Naisia käsittelevät ja naisia koskevat teokset sekä maallisessa kirjallisuudessa että taolaisten tekstien joukossa ovat sen tähden poikkeuksia. 

Toisaalta naiset ovat taolaisuudessa saaneet osakseen erityistä arvoa, sillä useissa koulukunnissa on uskottu heidän parempiin edellytyksiinsä saavuttaa transsendenssi ja sekä heidän kykyihinsä kommunikoida jumalallisen maailman kanssa. Naiset ovat toimineet usein meedioina, vastaanottaneet näyissä tekstejä ja menetelmiä, ja heille on annettu pyhiä kirjoituksia—etenkin kun he ovat katkaisseet siteensä miehiin. Naisten erityisen kyvyn myötä olla vuorovaikutuksessa jumalolentojen kanssa ja toteuttaa uskonnolliset valat heitä on pidetty lähtökohtaisesti miehiä voimakkaampina harjoittajina. 

Kuuden dynastian (420–589) aikaisen tekstin mukaan Taivaalliset mestarit erottelivat viisi eri luokkaa naisia, jotka olivat soveliaita taolaisiksi harjoittajiksi. Näitä olivat nuoret naimattomat tytöt, naiset, jotka eivät olleet naimakelpoisia epäsuotuisan horoskoopin takia, naimisiin pakotetut naiset, lesket ja torjutut vaimot. Kaikki olivat yhteiskunnan torjumia ryhmiä, joille Taivaalliset mestarit tarjosivat pakotietä tai vaihtoehtoa. Näin näillä naisilla olisi ainakin jokin rooli eikä heitä suljettaisi täysin ulos yhteiskunnasta. Sama kaava pätee myös muihin aikakausiin ja taolaisiin koulukuntiin lukuun ottamatta yhtä poikkeusta. Tang-kaudella monet aatelistaustaiset naiset ryhtyivät taolaisiksi nunniksi tultuaan leskiksi, jotkut nuoret tytöt viettivät aikaa taolaisissa luostareissa puhdistautuakseen ennen siirtymistä aikuiselämään ja jotkut naiset viettivät puhdistavan välivaiheen taolaisessa luostarissa avioliittojen välillä. 

Taolaiset temppelit tarjosivat myös turvapaikkaa hovin sisäisestä ja poliittisesta juonittelusta kärsiville naisille. Naisharjoittajien lisäksi oli useita merkittäviä jumalattaria, joilla oli uskonnossa merkittävä asema. Näistä huomattavimpia olivat Lännen kuningataräiti (Xiwang mu), Laozin äiti ja Mazu (kalastajien ja kauppiaiden suojelijatar). Useat naiset perustivat myös kokonaisen taolaisen koulukunnan, kuten Wei Huacun, joka liitetään Korkeimman kirkkauden perustamiseen, sekä Zu Shu, joka on Kirkkaan hienovaraisuuden (Qingwei) matriarkka. Naisia koskevat kirjoitukset koostuvat naisten pyhimyselämäkerroista, erityisten naisille tarkoitettujen harjoitusten kuvauksista, sekä naistaolaisten kirjoituksista. Harjoituksen puitteissa naisten pääasiallinen toiminta-alue on ollut välittäjän ja shamanistisen kommunikoinnin rooli, mutta naiset ovat olleet myös keskeisiä toimijoita seksuaaliriiteissä sekä pitkän iän menetelmissä. 

Silti läpi historian lähes kaikki taolaiset käytänteet—henkilökohtaisen kultivoinnin harjoituksista ”ukkosriitteihin”—ovat olleet avoimia naisille, ja tiedetään myös naisia, jotka ovat harjoittaneet niitä. Taolaisuudessa—samoin kuin kungfutselaisuudessa—henkisen ja moraalisen täydellistymisen mahdollisuus on oletettu lähtökohtaisesti mahdolliseksi kaikille. Henkisen täydellistymisen prosessiin ryhtyminen on myös teoriassa ollut avoin kaikille sukupuoleen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Lähtökohdiltaan ihmisten ei kuitenkaan ole ajateltu olevan tasa-arvoisessa asemassa—niin kuin ei aasialaisissa perinteissä yleensäkään. Henkisen täydellistymisen tielle ryhtyvien on oletettu taolaisissa suuntauksissa läpi historian nähtävästi valikoituvan itse, toisin sanoen tietyt yksilöt erottuvat joukosta erityisten ansioidensa mukaan. Taolaiset järjestöt eroavat kungfutselaisuudesta kuitenkin siinä, että naiset on otettu pyrkimyksiin mukaan institutionaalisesti tavalla, joka osoittaa, että kuka hyvänsä lahjakas ja omistautunut nainen voi saavuttaa taolaiset tavoitteet siinä missä mieskin. Taolaisuus on jättänyt ovensa auki naisille  myös erilaisten taolaista elämäntapaa koskevien ihanteiden kautta. Taolaisuudessa henkisen saavutuksen mallit eivät rajoittuneet—esimerkiksi buddhalaisuudesta poiketen—tavoitteisiin, jotka olivat mahdollisia vain miehille.    

Taolaiset arvot ovat yleisesti olleet kokonaisvaltaisia ja inklusiivisia, vaikka taolaiset ovat eläneet kiinalaisessa yhteiskunnassa, missä naiset ovat olleet rajoittavien sukupuolimäärittyneiden roolien ja odotusten kohteita. Uskonnollista elämää—oli se sitten buddhalaista tai taolaista—eivät kuitenkaan ohjailleet vastaavanlaiset odotukset, eivätkä naisten maalliset roolit siirtyneet  suoraan uskonnon harjoituksen piiriin. Jopa myöhäisen keisarikauden Kiinassa, jossa yhteiskunnan tietyt ryhmät sitoivat nuorten tyttöjen jalkoja, taolaisen perinteen piirissä yritettiin saattaa käytäntöön kokonaisvaltaisia ihanteita jossain määrin myös institutionaalisella tasolla. Se miten ja missä määrin naiset sisällytettiin mukaan uskonnollisen elämään on vaihdellut sosiaalisten ja historiallisten tekijöiden mukaan. 

(Despeux 2000, 384–385; Kirkland 2004, 132–135.)

Viisi keskeistä naisen kuvaa taolaisuudessa

Taolaisen perinteen puitteissa on useita eriäviä ja jopa keskenään ristiriitaisia naisia koskevia kuvia, jotka heijastelevat taolaisuuden eri ilmenemismuotoja ja eri koulukuntia. Ilman liiallista yksinkertaistamista voi taolaisissa teksteissä erottaa kuitenkin viisi keskeistä naista ja naisellisuutta koskevaa kuvaa (Despeux & Kohn 2003). 

1. Nainen maailmankaikkeuden äitinä, elämän antajana ja ravitsevana voimana; saa ilmaisunsa klassisessa taolaisuudessa Daode jingin (n. 350 eaa.) filosofiassa sekä taolaisissa jumaläideissä.
2. Naiset yinin kosmisen voiman edustajina, miehen tai yangin täydentävänä voimana, heijastellen sekä yinin universaalia läsnäoloa sekä sen ilmenemistä seksuaalisuutena ja hedelmällisyytenä; saa ilmaisunsa Han-dynastian pitkäikäisyyden harjoitteissa sekä varhaisissa taolaisissa yhteisöissä 100-luvulla jaa.
3. Naiset jumalallisina opettajina ja esoteeristen ilmestysten antajina, jotka voimaannuttavat harjoittajia ohjeiden ja suoran vuorovaikutuksen kautta; Korkeimman kirkkauden (Shangqing) koulukunnan piirissä 300-luvulla.
4. Naiset yliluonnollisten yhteyksien, parantavien voimien ja shamanististen tekniikoiden haltijoina, mikä ilmenee voimakkaiden pappien, perustajien ja matriarkkojen ilmaantumisena; myöhäiskeskiajalla sekä aina myöhäiselle keisarikaudelle asti (Tang–Ming).
5. Naisen keho henkisen muuntumisen ainesosien ja prosessien paikkana, mikä ymmärretään sisäisen alkemian termein; myöhäisellä keisarikaudella sekä modernilla kaudella.

Dao äitinä

Äitiyden ylistäminen kiinalaisessa kulttuurissa ilmenee voimakkaasti Daode jingin tietyissä tekstikerroksissa. Niissä dao ilmenee suurena äitinä, elintärkeänä vesielementtinä, joka ravitsee kaikkea ja siihen liitetään feminiinejä laatuja kuten pehmeys ja heikkous. Dao äitinä on se, mistä kaikki olennot tulevat ja mihin ne kaikki palaavat. Se on maailmankaikkeuden alkulähde ja ydinolemus, maailmankaikkeuden alkujuuressa oleva kaikkea syleilevä ja ravitseva voima. Feminiinisyyden on nähty ilmenevän Daode jingissä myös maskuliinisuuden täydentävänä vastaparina, ja johtavan näiden puolien yhteensovittamiseen daon ruumiillistavassa viisaassa, joka ei ole enää nainen eikä mies. Androgyyni ideaali jatkuu myöhemmässä perinteessä, missä se ilmenee lukuisten jumaläitien muodossa.

Äitiyden painottamisen lisäksi Daode jingissä dao liitetään myös naaraseläimiin (6 10, 28, 61) ja siitä käytetään useita säilyttämiseen ja latenttiuteen viittaaviin symbolein, kuten tyhjä astia (4), palkeet (5), mystinen sikiö (1), vesi (6, 78) sekä laakso (6, 28, 32). Daode jingissä naisen sanotaan ylittävän miehen tyyneytensä (62) kautta ja että daoon yhtymiseksi tulisi turvautua naiselliseen kultivoiden heikkouden ja pehmeyden ominaisuuksia. Vaikka naisellisen kuva ei tässä olekaan pelkästään antamisen ja ravitsemisen kuva, se käsittää elementtejä, jotka liitetään yinin tummempaan puoleen, kuten heikkouteen, tyyneyteen, passiivisuuteen, pimeyteen, tyhjyyteen ja vetäytymiseen. Se paljastaa näin naisellisuuden varjoisamman, mystisemmän ja jopa selittämättömän puolen, jota ylistetään Daode jingissä tapana ylittää ja tasapainottaa maailman vallitseva toimintatapa. 

Samalla naisellisuus kuitenkin liitetään melko synkkiin ja vaatimattomiin arvoihin. Tämä heijastelee kiinalaisen kulttuurin valtavirran ihanteita, missä naiset yleisesti piilotettiin neljän sisälle ja heitä kannustettiin kehittämään ominaisuuksia, jotka tekivät heidät helposti hallittaviksi. Näitä naiselle luettuja hyveitä olivat siveys, vaatimattomuus, lempeys ja kuuliaisuus. Daode jingin voi nähdä heijastelevan näin— äitiyden painotuksessaan sekä feminiiniyden kuvauksessaan pimeänä, heikkona ja vetäytyvänä—perinteisiä kiinalaisia naisia koskevia asenteita.. Samalla se kuitenkin muuttaa näitä asenteita asettamalla naisellisuuden positiiviseen valoon ja vertaamalla sitä maskuliinisen häikäilemättömiin tapoihin toimia maailmassa.

Toisaalta, vaikka Daode jingin myöhemmät tekstikerrokset korostavat tiettyjä feminiinejä laatuja, kuten nöyryys tai pehmeys, ne tulisi pikemmin nähdä metaforina tietynlaiselle käyttäytymiselle kuin sukupuolipiirteiden teoreettisina määritelminä. Daode jinginin ”feminiinejä” käyttäytymismalleja koskevista ihanteista ei myöskään koskaan tullut taolaisen perinteen avainpiirteitä. Näin ollen niitä ei tulisi pitää mitenkään yleisesti ”taolaisina” toteamuksina sukupuoliasioista tai -ihanteista.  

(Despeux & Kohn 2003, 6–8; Kirkland 2004, 126–129.)

Naiset kosmisen yinin edustajina

Toinen keskeinen kuva naisesta taolaisuudessa ilmenee yin–yang -kosmologian piirissä Han-dynastian kaudella (206 eaa. –220 jaa.). Siinä naiset ymmärretään yinin edustajina ja yangin täydentävänä vastaparina. Nainen edustaa siis toista niistä kahdesta voimasta, jotka hallitsevat kaikkea elämää. Joissain yhteyksissä yiniä jopa arvotetaan yangia enemmän. Näin on esimerkiksi kiinalaisen lääketieteen piirissä, jossa yiniksi luokitellut viisi elintä (maksa, sydän, perna, keuhkot ja munuaiset) luokitellaan ensisijaisiksi suhteessa yang-elimiin (sappirakko, ohutsuoli, mahalaukku, paksusuoli, virtsarakko ja kolmoislämmitin).

Ennen järjestäytyneiden taolaisten yhteisöjen perustamista 100-luvulla jaa. yin–yang -kosmologiaa hyödynnettiin käytännöllisellä tasolla qin kultivoinnissa pitkäikäisyyden ja kuolemattomuuden saavuttamiseksi. Nämä harjoittajat eivät ajatelleet itseään "taolaisina", mutta myöhempi perinne kanonisoi osan heistä sellaisiksi. Sekä miehet että naiset osallistuivat kultivointiharjoituksiin, joissa ruokavaliota, hengitystä ja liikkeitä säädeltiin yin–yang -kosmologian avulla. Miehet kuitenkin käyttivät naisia omaksi edukseen seksiharjoituksissa, jotka tunnetaan makuuhuoneen taitoina (fangzhong shu).

Makuuhuoneen taitojen menetelmät—joiden tavoitteena oli melko yleisesti vahvistaa miesten elinvoimaa anastamalla sitä naisilta—opettivat miehiä harrastamaan seksiä niin monen naisen kanssa kuin mahdollista. Nuoret ja terveet naiset olivat ensiarvoisessa asemassa. Heidät tuli saattaa orgasmiin niin, että he vapauttaisivat essenssinsä (jing, qin aineellinen muoto) ilman että miehet ejakuloisivat itse. Miehen tuli kiihotuttuaan ohjata oma essenssinsä meditatiivisen keskittymisen ja fyysisten menetelmien avulla selkärankaa ylös päähän. Menetelmä, joka tunnetaan "seksuaaliessenssin ohjaamisena ravitsemaan aivoja" (huanjing bunao) on tulkittu usein seksuaalivampirismin muotona, missä miehet arvostavat naisia ainoastaan heidän qinsä tähden ja hylkäävät nämä käytön jälkeen.

Menetelmän taustalla olevan teorian mukaan naisen yin on ehtymätön, eikä hän näin ollen kärsi harjoituksesta. Päin vastoin naisten ajatellaan nauttivan sen sijaan mahtavista seksuaalisista huipentumista miesten taitavasti käyttelemien tekniikoiden kautta. Toisaalta naisten ei odoteta vapaaehtoisesti suostuvan tällaiseen hyväksikäyttöön. Tekniikat ja päämäärät neuvotaankin pitämään salassa naisilta, jotka voisivat käyttää samoja tekniikoita myös tehdäkseen saman miehelle.

Lännen kuningataräiti. Kuva alunperin teoksesta Zengxian liexian zhuan. (Women in Daoism, 2003.)

Seksikirjallisuudessa Lännen kuningataräidin (Xiwang mu) on esitetty naisena saavuttaneen kuolemattomuuden käyttämällä seksitekniikoita anastamaan nuorten miesten elinvoiman omaksi edukseen. Yleisesti naiset olivat kuitenkin seksimenetelmien—jotka eivät siis olleet pelkästään taolaisia—kohteita tai uhreja. Seksuaalisuutta omaksi edukseen aggressiivisesti käyttäneet naiset luokiteltiin kiinalaisessa yhteiskunnassa usein demonisiksi ja ihmishahmoisiksi "kettuhengiksi", joiden oli anastettava nuorten miesten qitä saavuttaakseen kuolemattomuuden. Vaikka useimmat seksioppaat neuvovatkin toisen sukupuolen jingin yksipuoliseen hyödyntämiseen, muutamissa puhutaan myös yhteisestä kultivoinnista. 

Vaikka seksiharjoitteet on länsimaissa pitkään liitetty taolaisuuteen, ne kuitenkin kehittyivät osana pitkäikäisyyden harjoituksia kauan ennen järjestäytyneen taolaisuuden syntyä. Niitä harjoittivat kiinalaisen yhteiskunnan kaikkien luokkien jäsenet. Taolaiset koulukunnat integroivat niiden periaatteet, mutta suhtautuivat niihin vaihtelevasti—toisinaan torjuen ja toisinaan hyväksyen ne erilaisissa yhteyksissä.

Varhaiset järjestäytyneiden taolaisten liikkeiden, Suuren rauhan tie ja Taivaallisten mestarien parissa seksiharjoitukset eräällä tavalla "jalostettiin" rituaaliseksi yhdynnäksi. Näitä liikkeitä luonnehtivat vahvat millenaariset—eli nykyisen maailmanjärjestyksen lopun ja uuden aikakauden tulon odotukseen perustuvat—uskomusjärjestelmät, rituaaleihin pohjaavat hierarkiat, moraalinen elämäntapa ja tiivis yhteisöllinen yhtenäisyys. Nämä ryhmät muodostivat taolaisen uskonnollisuuden perusrungon sellaisen kuin se tuli kehittymään tulevina vuosituhansina. Samoin kuin Daode jingissä ja valtavirran kulttuurissa, äitejä ja naimisissa olevia naisia arvostettiin suuresti, ja he olivat merkittävissä rooleissa johtajien vaimoina tai toimivat itse pappeina eli libationeereina (jijiu). Nuoret naiset olivat tämän lisäksi keskeisessä roolissa initiaatio- tai siirtymäriiteissä. 

Varhaisessa Taivaallisten mestarien (Tianshi) perinteessä pappeus oli eksplisiittisesti yhtä mahdollinen naisille kuin miehille. Sen keskeisin virka-asema ns. ”libationeeri” (juomauhrin suorittaja) oli avoin kummallekin sukupuolelle. Molemmat saattoivat suorittaa rituaaleja, kuten toimittaa anomuksia (chang) näkymättömille voimille tai luoda talismaaneja. Maallikkoseuraajien arvoasema nousi saavutusten mukaan rinnakkain sukupuolesta riippumatta, vaikka näiden nimitykset erosivat toisistaan (esim. daonan ”taolaiset miehet” ja daonü ”taolaiset naiset”). 

Varhaiset taolaiset ymmärsivät seksuaalisuuden välittömimpänä tapana yinin ja yangin harmonisoimiseen. He jatkoivat näin muinaista kiinalaista uskomusta, jonka mukaan seksuaalinen vuorovaikutus ei ollut tärkeää vain yksilöiden hyvinvoinnille, mutta myös koko maailmankaikkeuden oikeanlaiselle toiminnalle. Samaan tapaan kuin keisarin nähtiin ylläpitävän yin–yang -kosmologian mukaan tarkasti määritellyissä kanssakäymisissä vaimojensa kanssa maan ja taivaan harmoniaa ja maaseudulla vietettiin keväisin uudistumisen juhlia, joihin liittyi tavallisesti pyhitettyä yhdyntää, varhaiset taolaiset ymmärsivät yinin ja yangin vuorovaikutuksen johtavan yhdistyneen qin tilaan ja harmoniaan daon kanssa. 

Yinin ja yangin yhtyminen saattoi tapahtua kehollisena, henkisenä tai älyllisenä yhdyntänä. Kummallakin kumppaneista oli oma roolinsa, jossa yang luo ja yin muuntaa. Taolaisten on tulkittu tämänlaisessa yhdynnässä etäännyttämään itsensä intohimosta ja erottamaan orgasmin nautinnosta. Tällöin itse akti oli vähemmän tärkeä kuin sen kautta saatu vaikutus, jossa qi saatiin harmoniseen liikkeeseen osallistujien energiakanavissa, jossa se ravitsi ja vahvisti sen sijaan, että olisi poistunut kehosta fyysisesti tai kiihkeiden tunnepurkausten myötä. Taolaiset priorisoivat sisäisen ulkoisen sijaan ja näkymättömän näkyvän sijaan, jotta kaksi voimaa voisivat harmonisoitua täydellisesti, minkä nähtiin olevan hyödyksi heille itselleen, yhteisölle sekä koko maailmankaikkeudelle. 

Sekä Suuren rauhan tien että Taivaallisten mestarien liikkeissä harjoitettiin seksuaaliriittejä osana initiaatiorituaalia nimeltä "qin harmonisoiminen" (heqi). Se näyttää koostuneen monimutkaisesta seremoniasta, joka toimitettiin hiljaisessa kammiossa neuvonantajan ja mestarin läsnä ollessa. Harjoittajat alkoivat hitailla liikkeillä ja niihin liittyvillä meditaatioilla luoden pyhän tilan, sitten harmonisoivat qinsä kosmisen qin kanssa visualisointien kautta. Seuraavaksi harjoittajat kertoivat mestarille ja useille eri jumaluuksille suorittavansa qin harmonisoinnin. Tähän kuului rituaalisia liikkeitä tarkoin määriteltyihin suuntiin ja astronomisten vastaavuuksien mukaan sekä kehon essenssin ja kehohenkien säilyttäminen sukupuolinesteiden pidättämisen kautta. Kun nesteiden purkautuminen orgasmissa estettiin, essenssi ohjattiin selkärankaa myöten päähän, jossa sen uskottiin ravitsevan aivoja ja edistävän yksilön terveyttä sekä yhteisön harmoniaa. Kohonneen qin ajateltiin myös kommunikoivan jumalten kanssa, jotka puolestaan pyyhkivät osallistujien nimet kuoleman rekistereistä ja sen sijaan kirjasivat ne pitkän iän ja kuolemattomuuden kirjoihin.

Tässä harjoituksessa naiset toimivat tasa-arvoisina kumppaneina. Heitä arvostettiin yhteisön tärkeinä jäseninä ja he kantoivat osuutensa vastuusta ja hyödyistä. Taivaalliset mestarit kehittivät seuraajiensa joukossa uudenlaisen kunnioituksen tason naisia kohtaan ja ohittivat näin muinaisen arvion yinistä pimeänä, heikkona ja vetäytyvänä. Sen sijaan, että väittäisi miesten ja naisten roolin olleen varhaisten Taivaallisten mestarien parissa täysin tasa-arvoinen, voinee ainakin todeta,  että järjestön perustajat tekivät luultavasti parhaansa antaakseen naisille suhteellisen tasa-arvoisen roolin verrattuna miehiin, vaikkeivät hekään voineet täysin paeta ympäröivän yhteiskunnan paineita.

Qin harmonisoimisen rituaalit eivät kuitenkaan jatkuneet kovin pitkään. Taivaallisen rauhan liike nujerrettiin noustuaan kapinaan Han-dynastiaa vastaan vuonna 184. Taivaalliset mestarit puolestaan hajaannutettiin ympäri Pohjois-Kiinaa poliittisten selkkausten seurauksena vuoden 215 jälkeen, eivätkä ryhmät ilmeisesti entisellä tavalla voineet jatkaa rituaalejaan. Uusien ilmestysten myötä ja sekoituttuaan muihin uskomuksiin myös naisia koskevat käsitykset muuttuivat.

(Despeux & Kohn 2003, 8–12; Kirkland 2004, 136–137.)

Naiset jumalallisina opettajina

Taivaallisten mestarien liikkeen reformoineessa "Uudessa koodissa", jonka näkijä Kou Qianzhi sai Pohis-Kiinassa vuosina 415 ja 423 sekä Korkeimman kirkkauden ilmestyksissä Yang Xille Etelä-Kiinassa 367–370 naiset eivät ilmene niinkään seksikumppaneina kuin opettajina ja eri menetelmien mestareina, neuvojen ja henkilökohtaisen sekä yhteisöllisen kultivoinnin salaisuuksien antajina. Varhaisten Taivaallisten mestarien harjoittaja Wei Huacun (252–334) tuli tunnetuksi Korkeimman kirkkauden ilmestysten myötä. ”Rouva Weiltä” ja muilta mies- ja naispuolisilta täydellistyneiltä saadut ilmestykset kertoivat taivaan tasosta nimeltä Korkein kirkkaus. 

Wei Huacun oli maanpäällisessä elämässään ollut korkea-arvoisen virkamiehen tytär ja Taolaisten mestarien seuraaja. Hän oli ollut naimisissa uskonnollisen viranhaltijan kanssa ja saanut kaksi poikaa. Hän vetäytyi perheen tilusten erillään olevan osaan, jossa omisti itsensä kultivointiharjoituksille. Vuonna 299 hän sai näkyjä useilta täydellistyneiltä olennoilta, jotka antoivat hänelle pyhiä kirjoituksia sekä suullisia ohjeita, minkä jälkeen hänestä tuli libationeeri, jolla oli rituaalivoimia sekä hallinnollisia tehtäviä. Perheen muutettua sodan takia Jiankangiin hän vietti suuren osan elämäänsä eristyksissä ja sai lisää näkyjä taivaallisilta täydellistyneiltä. Hänen kerrotaan lopulta saavuttaneen daon Heng-vuoren juurella Hunanissa, minkä jälkeen tämä "Eteläisen vuorenhuipun rouva" ilmestyi näyissä Yang Xille ja paljasti tälle lukuisia tekstejä ja ohjeita.

Muita tärkeitä naispuolisia Korkeimman kirkkauden ilmestyksiä suoneita jumalolentoja ovat Lännen kuningataräiti, Purppuran hienovaraisuuden rouva (Ziwei furen) sekä Korkeimman ensisijaisen rouva (Shangyuan furen). Rooleissaan opettajina he jatkavat muinaista perinnettä, joka ilmenee ensimmäisenä pitkäikäisyyden menetelmien teksteissä ja erityisesti seksiharjoituksia käsittelevissä teksteissä. Niissä naiset toimivat mestareina ja ohjaajina. Näitä ovat Yksinkertainen nainen (Sunü), Värikäs nainen (Cainü) sekä Salaperäinen nainen (Xuannü), jotka kaikki neuvovat Keltaista keisaria ja jättävät seksuaalista täyttymystä käsittelevän tekstin. Korkeimman kirkkauden täydellistyneet naiset toimivat paitsi ideaaleina opettajina myös henkilökohtaisen kultivoinnin prosessin kanssaharjoittajina. Lisäksi he edustivat naisharjoittajia, jotka olivat kohonneet kyseiseen tilaan edistyneen harjoituksen myötä, ja toimivat siis uskonnollisen harjoituksen roolimalleina. 

Perinteisen kiinalaisen yhteiskunnan naiselle osoitettuja roolimalleja seuraten Korkein kirkkaus kehotti naisia seksuaaliseen pidättyväisyyteen ja kannatti naisten vetäytynyttä roolia. Siveellisten naisten hyveiksi nähtiin mm. moraalinen vilpittömyys, kunnioitus vanhempia kohtaan, selibaatti leskeksi tultua. Sen piirissä säilytettiin kuitenkin yhdynnän teema initiaationa ja uskonyhteyden rituaalina, vaikka se asetettiin yliluonnollisen piiriin.

Tekniset ohjeet yhteyteen jumalolentojen kanssa neuvovat harjoittajaa visualisoimaan auringon tai kuun puhtaan qin silmiensä eteen ja näkemään jumalattaren sen keskellä. Jumalatar muuttuu selväpiirteisemmäksi pitkällisen harjoituksen myötä, kunnes hänet voidaan tuntea lähes fyysisesti. Hän laittaa suunsa harjoittajan suuta vasten ja välittää tälle taivaallisia höyryjä vahvistamaan tämän elinvoimaa ja pitkään jatkuneen seurustelun ja toistuneiden visualisointien myötä saattaa jopa maata hänen kanssaan. Kaikki tapahtuu salaisen taivaallisen tiedon ja kokemusten kommunikoimisen merkeissä. Toisaalla harjoittajaa varoitetaan kiinnittymästä varsinaisen seksin mielikuviin: tällöin taivaalliset olennot eivät ilmenisi. Toisessa sisäistetyn yhdynnän/seksuaalisuuden teeman variaatiossa harjoittaja visualisoi sisäisten yin- ja yang-energioiden tai mies- ja nais-jumaluuksien yhtymisen kehon sisällä— esimerkiksi aivoissa (”daon isä”) ja munuaisissa (”daon äiti”) asuvat jumaluudet.

Fyysisiä seksiharjoituksia pidettiin vähempiarvoisina harjoitteina, eikä niiden uskottu enää voivan johtaa henkisen oivalluksen korkeimmalle tasolle. Korkeimmassa kirkkaudessa käsitys kuolemattomuudesta siirtyi poikkeuksellisesta fyysisestä pitkäikäisyydestä ja maagisten voimien saavuttamisesta hienostuneeseen taivaalliseen olemassaoloon. Tämän saavuttamiseksi tekstien tunteminen ja oikeanlaiset meditaatiot olivat paljon tärkeämmässä roolissa kuin fyysiset harjoitukset. Tätä muutosta vastaten koulukunnalla oli monitulkintainen suhde seksuaalisuuteen, osittain vastalauseena Taivaallisten mestarien käsityksiä kohtaan.

Yinin ja yangin fyysisen harmonisoimisen ei Korkeimmassa kirkkaudessa enää nähty olevan riittävää kuolemattomuuden saavuttamiseksi. Tämän seurauksena naiset nähtiin vähemmän seuralaisina ja seksikumppaneina  ja enemmän taivaallisten voimien puolina, jotka saattoivat paljastaa ja opettaa daon salaisuuksia kommunikoiden kuolevaisten etsijöiden kanssa läheisesti, mutta ei välttämättä seksuaalisesti. Tämä naisen rooli jatkui läpi Tang-dynastian.

Korkeimman kirkkauden harjoitusmalli vaikuttaa kuitenkin olettaneen harjoittajien olleen miespuolisia, eivätkä koulukunnan tekstit vaikuta tarjoavan muita paremmin naisille soveltuvia malleja. Toisin kuin Taivaallisten mestarien perinteestä, jossa nähtiin huomattavaa vaivaa sosiaalisen inklusiivisuuden eteen, ei Korkeimmasta kirkkaudesta ja muista Kuuden dynastian aikaisista uusista koulukunnista (Korkea kirkkaus, Mystinen Aarre, Louguan) ole vastaavaan viittaavaa aineistoa. Ne eivät näytä pitäneen tärkeänä mainita sitä, ottivatko naiset ja miehet yhtä lailla osaa heidän perinteeseensä, vaan vaikuttavat sen sijaan seuranneen mallia, jossa itsestään valikoituneiden ja omistautuneiden harjoittajien—sukupuolesta riippumatta—uskottiin saavuttavan päämääränsä.

(Despeux & Kohn 2003,  12–17; Kirkland 2004, 137–138.)

Naiset uskonnollisten liikkeiden perustajina ja johtajina

Taolainen perinne alkoi saavuttaa tietoisuutta yhtenäisyydestään 500- ja 600-luvuilla. Tältä ajalta alkaen on myös monella tasolla olevaa tietoa naispuolisista taolaisista. Tang-kaudella ja myöhemmin yhä useammat naiset saivat vihkimyksen ja liittyivät uskontoon. Tiedetään, että Tang-dynastian kaudella vuonna 739 oli 550 naisille omistettua luostaria verrattuna 1137 miesharjoittajien luostariin. Naiset saivat pappisvihkimyksen samojen rituaalien kautta samoihin arvoasemiin kuin miehet. He toimittivat pappeina (daoshi) rituaaleja ja suorittivat nunnina henkilökohtaista kultivointia. He vetäytyivät ja pysyttelivät selibaatissa, vaikka olivatkin vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.  Naiset kaikilta elämänaloilta saapuivat luostareihin ja ajan taolaisuus tarjosi aidon vaihtoehdon perinteisemmälle naisen roolille. Vain harvoja naispappeja tunnetaan kuitenkaan nimeltä. 

Naisia arvostettiin myös profeettoina, parantajina meedioina ja tuonpuoleiseen matkaavina shamaaneina. He muodostivat uskonnon piirissä useita uusia liikkeitä ja toimivat jo olemassa olevien matriarkkoina ja johtajina. Kun taolaisuus alkoi 700-luvulla integroida eri paikalliskultteja erilaiset jumalallisten naisten, kuten jokien ja vuorten jumalattarien, shamaanien ja kulttien perustajien asema kasvoi ja heistä tuli usein niin naisten kuin miestenkin suorittamien pyhiinvaellusmatkojen kohteita. 

Esimerkki naisharjoittajan alaisuudessa kehittyneestä paikalliskultista on Puhtaan hienovaraisuuden koulukunta (Qingwei) ja sen ensimmäinen johtaja, Tang-kauden pappi Zu Shu (vaikutti 889–904). Saatuaan pappisvihkimyksen taolaisuuteen eri tasoilla hän matkusti Guiyangiin, missä tapasi Mystisen hohteen pyhän äidin (Lingguang shengmu), joka välitti hänelle Puhtaan hienovaraisuuden tien sekä talismaanien ja henkien manauksen menetelmiä. Myöhemmät seuraajat asettivat Zhu Shun 1200-luvulla konstruoidun perimyslinjansa perustajahahmoksi.

Song-dynastian aikana Vetten lähellä asuvan rouvan (Linshui Furen) ympärille kehittyi suosittu kultti. Hän oli alkuperäiseltä nimeltään Chen Jinggu (s. 767) ja huolimatta siitä, että hänellä oli yliluonnollisten kykyjen lahja, hän kuoli nuorena raskaana ollessaan suorittaessaan sateentekorituaalia. Hänen voimansa alkoivat ilmetä hänen kuolemansa jälkeen ja hänestä tuli vähitellen naisten, lasten ja poikameedioiden suojelija. Hänen kulttinsa kehittyi ensin hänen kotivaltiossaan nimeltä Min (Fujian), minkä jälkeen se levisi laajasti ympäri Song-valtiota. Seuraajat olivat maagikkoja, demoneiden kontrolloijia, manaajia ja parantajia, jotka tekivät shamanistisia matkoja tuonpuoleiseen. Kun kultti kasvoi, paikalliset taolaiset ja oppineet omaksuivat sen ja se jatkuu yhä Taiwanissa.

Toinen ajan vanhempi naisharjoittaja oli Cao Wenyi (vaikutti 1119–1125), arvostettu runoilija ja Dadao gen (Suuren daon laulun) kirjoittaja, jonka maine kiiri Keisari Huizongin (h. 1101–1126) korviin ja poiki kutsun pääkaupunkiin sekä muodollisen arvonimen. Hän kirjoitti kommentaareja lukuisiin taolaisiin teksteihin ja häntä ylistettiin usein "Mielenrauhan, inhimillisen hyveen ja daon täydellistymisen mestarina". Hänet tunnettiin myös sisäisen alkemian harjoittajana ja häntä kunnioitettiin myöhemmin useissa Qing-dynastian aikaisissa perimyslinjoissa, erityisesti Kirkkauden ja tyyneyden perimyslinjassa. Tämä ilmenee hänen ilmestymisissään henkikirjoitusistunnoissa sekä lukuisissa Valkoisten pilvien temppelissä Pekingissä säilyneissä kaiverruksissa. 

Täydellisen totuuden koulukunta (Quanzhen) syntyi 1100-luvun lopulla, kun Song-valtio oli Keski-Aasian kansojen hyökkäyksen kohteena. Koulukunnan perustajat esittivät itsensä avoimesti ylhäisölle harjoittajina, jotka turvaisivat kiinalaisen kulttuurin barbaarien maahanhyökkäykseltä. Koulukunnan naiset toimivat suurten temppelien apotteina, johtavien harjoittajien vaimoina ja paikallisyhdistysten avainhenkilöinä. Täydellisen totuuden koulukunta oli varhaisessa vaiheessa erittäin suosittu naisten parissa. Sen papistosta 20-40 prosenttia näyttää olleen naisia. Silti yksikään Täydellisen totuuden teksti Song tai Yuan -dynastioiden kausilta ei ollut naisen kirjoittama. Myös koulukunnan seitsemän ensimmäisen mestarin joukossa oli nainen, Sun Buer (1119–1182). 

Kuva alunperin teoksesta Daoyuan yiqi jing. (Women in Daoism, 2003.)

Sun Buer syntyi alueellaan vaikutusvaltaiseen Shandongilaiseen perheeseen, sai kirjasivistyksen ja oli naimissa Ma Yun (Ma Danyang, 1123–1183) kanssa. Pariskunnalla oli kolme poikaa, ja he elivät rauhallisen tuntemattomina, kunnes vuonna 1167 koulukunnan perustaja Wang Chongyang vieraili alueella. Molemmat kääntyivät hänen uskoonsa, heistä tuli aktiivisia seuraajia ja Sunista tuli paikallisen järjestön johtaja. Hänen ansionsa toivat hänelle taolaisen arvonimen Kirkas, tyyni ja seesteinen yksilö (Qingjing sanren) ja hän savutti Täydellisen totuuden kolmannen ja korkeimman vihkimystason. Hänestä tuli vanhempi johtaja, jolla oli oikeus opettaa ja vihkiä toisia koulukuntaan. Hänen kulttinsa kasvoi tulevien dynastioiden aikana. 

Mainituissa tapauksissa naiset saavuttivat korkean uskonnollisen arvoaseman ansioidensa sekä taolaisille uskomuksille ja harjoituksille omistautumisensa mukaan. He toimivat läheisesti miesten kanssa ja hyötyivät mediumististen ja parantavista kyvyistään. Heitä kunnioitettiin potentiaalisina äiteinä sekä henkisen kyvykkyytensä tähden. Heidät nähtiin myös daon arvokkaina kilpailuvaltteina, täydellistymisen mahdollisuuksien kantajina ja kuolemattomien jumalallisen perinteen haltijoina. 

(Despeux & Kohn 2003, 17–19; Kirkland 2004, 141.)

Naisten alkemia

Erityinen naisten kultivointimenetelmä löytyy sisäisen alkemia (neidan) perinteestä, joka on taolaisen harjoituksen hallitseva muoto Song-kaudelta alkaen. Se on myös Täydellisen totuuden koulukunnan keskeisin menetelmä. Aina varhaiskeskiaikaisesta taolaisuudesta alkaen taolaiset olivat omistautuneet kuolemattomuuden saavuttamiseen. Meditaatioiden ja qin jalostamisen ohella oli harjoitettiin laboratorioalkemiaa (jindan) mineraali- ja kasviperäisiin ainesosiin perustuen. Tang-kaudella huomio siirtyi hallitsevassa määrin kohti sisäistä kultivointia, jossa alkemiallista kieltä ja prosesseja käytettiin ilmaisukeinoina. Tämän siirtymän seurauksena sisäisessä alkemiassa pyrittiin saavuttamaan kuolemattomuus psykofyysisten menetelmien avulla hyödyntäen ihmisolemuksen sisäisiä "ainesosia". Vastakohdat yhdistämällä ja useiden muuntumisen vaiheiden kautta harjoittaja yhdisti uudelleen ne kaksi ääripäätä, jotka muodostavat elämän aineellisen ja henkisen puolen. Palaamalla maailman moninaisuudesta daon ykseyteen harjoittajat saavuttivat mystisen fuusion ja ikuisen henkisen elämän. 

Song-kaudelta alkaen on olut useita alkemiallisia perinteitä. Jotkut yhdistivät laboratorio- ja sisäistä alkemiaa, toiset erottivat ulkoisen ja sisäisen vaiheen. Monet niistä jatkoivat Korkeimman kirkkauden visualisointeja, jotka ilmaistiin sisäisen alkemian termein. Naisen keho nähtiin yleisesti ihanteellisena alkemiallisen muutoksen astiana. Naisharjoittajat seurasivat keskeisesti samaa prosessia kuin miehet, mutta he aloittivat harjoitukset eri alueelta ja heillä oli myös etulyöntiasema miehiin verrattuna harjoituksen edistyessä. Heidän erityiset tarpeensa johtivat erityisesti naisille suunnattuihin harjoituksiin, jotka tunnetaan naisten alkemiana (nüdan). 

Sisäinen alkemia jatkoi monella tapaa muinaisen taolaisuuden menetelmiä. Seksuaalienergia ohjattiin ravitsemaan aivoja, qitä kierrätettiin kehossa, kolmea eliksiirikenttää (vatsassa, rinnassa ja päässä) ja sisäelimiä kultivoitiin, keskityttiin kehon tärkeisiin energeettisiin pisteisiin sekä meditoitiin alkuperäistä luonnetta. Sisäinen alkemia omaksui nämä menetelmät kiinalaisen symbolisen vastaavuusajattelun kautta ja asetti daosta kehittymisen vaiheet suoraan vastaavuussuhteeseen kullan jalostamisen alkemiallisen prosessin kanssa.

Sisäisen alkemian prosessi oli niin miehille kuin naisille henkisen hedelmöittämisen, raskauden, synnyttämisen ja kasvamisen tapahtuma. Muuntumisen vaiheisiin liittyi kolme kehollista energiaa—essenssi (jing), elämänenergia (qi) sekä henki (shen)—takaisin päin kääntymisen tai daoon palaamisen prosessissa. Ensimmäisessä vaiheessa harjoittaja yhdistävät erilaiset vastakkaiset voimat (yin ja yang) kehon sisällä ja muodostavat tämän kautta jumalallisen helmen, joka kasvaa qistä muodostuneeksi sikiöksi. Toinen vaihe koostuu kymmenestä symbolisesta raskauskuukaudesta, minkä päätteeksi sikiö synnytetään valo-olemuksena. Syntymä tapahtuu päälaelta, sillä alkemiallinen prosessi on käänteinen suhteessa tavanomaisiin prosesseihin. Kolmannessa vaiheessa kirkas henki oppii vapaasti jättämään kehon ja palaamaan siihen. Sitä jalostetaan edelleen ja se yhdistyy lopulta kokonaan kosmiseen tyhjyyteen.

Kuva alunperin teoksesta Neiwai gong tushuo jiyao. (Women in Daoism, 2003.)

Kuten myöhäisellä keisarikaudella syntyneet tekstit osoittavat, sukupuolten väliset erot ilmenevät ainoastaan kolmesta vaiheesta ensimmäisessä. Sen sijaan, että essenssin ilmentymänä siemenneste jalostettaisiin "kukistamalla valkoinen tiikeri" (fu baihu) ja se muunnettaisiin qiksi, naiset jalostavat kuukautisverta vähentämällä vähitellen sen virtausta ja lopulta pysäyttämällä sen vuodon kokonaan. Tämä tunnetaan "punaisen lohikäärmeen kaulan katkaisemisena" (zhan chilong), mikä mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1310 olevassa tekstissä. Kuukautisvuodon päättyminen identifioi harjoittajan sekä raskaana olevaksi että esiteini-ikäiseksi. Kuukautisverenä ilmenevä seksuaaliessenssi jalostetaan—miehen siemennestettä vastaavasti—ja tästä muodostuu "uusi veri", jota jotkut tekstit kutsuvat "valkoisen feeniksin luuytimeksi" (baifeng shui). 

Nämä  ilmaukset ja termit muuttavat tavalliset kehonnesteet uudelle ja korkeammalle henkisen voiman tasolle. Kun tekstit viittaavat fyysiseen substanssiin, joka purkautuu tavallisesti kuukautisten tai yhdynnän aikana, ne käyttävät tavanomaisia lääketieteellisiä termejä, kuten jing (siemenneste), yexue (kuukautisveri) tai yueshui (kuukausittainen virtaus). Koska järjestelmä ei suo erillisyyttä aineen ja hengen välille, uusi symbolinen kielenkäyttö pitää sisällään sen, että tapahtuu sekä fysiologinen että henkinen muuntuminen. Näin punaisen lohikäärmeen kaulan katkaiseminen ilmenee fyysisesti kuukautisvuodon päättymisenä kokonaan. Tämä on merkki huomattavasta edistymisestä kohti kuolemattomuutta. Se on ensimmäinen suuri askel kohti yhteyttä daon kanssa ja ensimmäinen alkuperäisen energian ja piilevän kosmisen voiman palautumisen vaihe. Tässä harjoituksessa samoin kuin rooleissaan jumalattarina, yinin edustajina, jumalallisina opettajina ja maailmasta luopujina, naiset ovat ihanteellisesti daon menestyneitä harjoittajia, jotka osallistuvat merkittävällä tavalla sen puhtauteen ja toteuttamiseen maan päällä.

Song-kaudelta (960–1260) alkaen poliittiset ja sosiaaliset muutokset näyttävät vaikuttaneen naisen roolin heikentymiseen taolaisuudessa. Vuonna 1077 oli dokumenttien mukaan 700 taolaiseksi papiksi vihittyä naista, kun miehiä oli 18500. Vuoteen 1677 mennessä papeiksi tunnustettuja naisia ei ollut enää ollenkaan. Mutta pitkälti nämä seikat osoittavat vain sitä, että taolaisten instituutioiden muoto muuttui, eikä muodollinen vihkimys ollut enää tarpeen taolaisen harjoittajan tärkeimpien odotusten toteuttamiseksi. Lukutaidon lisääntymisen myötä  sekä miehistä että naisista saattoi tulla taolaisuuden maallikkoharjoittajia pelkästään paikallisista kirjakaupoista saatavia tekstejä lukemalla ja niiden opetuksia noudattamalla.

Syillä naisten vähentyneeseen rooliin taolaisessa julkisessa elämässä ei näytä olleen niinkään tekemistä taolaisten perustavien asennemuutosten, vaan pikemmin  myöhäisen keisarikauden ja modernin Kiinan laajempien sosiaalisten muutosten kanssa. Nämä muutokset vähensivät niitä mahdollisuuksia toimia miehiä vastaavissa julkisissa rooleissa, joita taolaisuus oli tarjonnut naisille aiemmin. Silti jopa nykyään naiset osallistuvat liturgisiin toimiin taolaisissa luostareissa. Samoin perinteiden kuten sisäisen alkemian muuttuminen maallikkokeskeiseksi modernissa Kiinassa on mahdollistanut henkilökohtaisen kultivoinnin harjoittamisen niin naisille kuin miehillekin ilman tarvetta ottaa muodollisia vihkimyksiä. 

(Despeux & Kohn 2003, 19–21; Kirkland 2004.)

Käytetty kirjallisuus

Despeux, Catherine. 2000. ”Women in Daoism” teoksessa Daoism Handbook, (toim. Livia Kohn). Leiden, Boston, Köln: Brill.

Despeux, Catherine & Livia Kohn. 2003. Women in Daoism. Dunedin, FL: Three Pines Press.

Kirkland, Russell. 2004. Taoism. The Enduring Tradition. New York & London: Routledge.