Termi Shangqing 上清 viittaa kahteen erilliseen ilmiöön. Alunperin se merkitsi kokoelmaa kirjoituksia, jotka Yang Xi (330–386) sai ilmestyksinä vuosien 364 ja 370 välillä. Kiinalainen eteläinen aristokratia omaksui nämä tekstit myöhempien ”apokryfisten” tekstien kanssa 400- ja 500-luvuilla. Ne asetettiin taolaisen kaanonin kolmen luolan järjestelmän (sandong) korkeimmalle tasolle. Myöhemmin termi viittasi myös uskonnolliseen liikkeeseen, jonka varsinainen perustaja oli Tao Hongjing (456–536) ja jolla oli omat patriarkkansa, pyhät paikkansa, liturgiansa ja suuri määrä muita tekstejä.
Oppien ja harjoitusten kokonaisuutena Korkein kirkkaus kehittyi Kiinan kaakkoisosassa, kun keisarihovi ja yläluokat olivat paenneet pohjoisesta, jonka ei-kiinalaiset kansat olivat vallanneet ja asettuivat Jiagnanin alueelle. Täällä heidät kohtasi pitkät juuret omannut paikallinen kiinalainen aristokratia, joka pyrki vahvistamaan omien perinteidensä aseman yli pohjoisesta tuotujen. Korkein kirkkaus merkitsi siis keskeisesti eteläisen Kiinan uskonnollisten perinteiden elvyttämistä.
Korkeimman kirkkauden väitettiin olevan korkeammalla tasolla
kuin sen edeltäjät, se käsitti synteesin paikallisesta ekstaattisesta perinteestä, myöhäisen Zhou-kauden (Zhuangzi, Chuci) ja Han-kauden (fangshi) kuolemattomuuden tavoittelijoiden perinteistä sekä Taivaallisten mestarien uskonnosta, joka tuotiin alueelle pohjoisesta.
Muutamien paikalliskulttien lisäksi Korkein kirkkaus sisällytti myös pinnallisella tavalla joitain buddhalaisuudesta lainattuja piirteitä. Kaikki nämä elementit sekoittuivat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, johon liittyi vanhoja kiinalaisia myyttejä ja kirjallisia perinteitä. Tämä antoi Korkeimman kirkkauden teksteille huomattavan runollisen ja kirjallisen laadun ja takasi näin sen menestyksen kiinalaisen älymystön keskuudessa.
Liikettä luonnehti uskonnollisten käytänteiden sisäistyminen. Korkein kirkkaus oli myös merkittävä linkki siirtymässä laboratorioalkemiasta sisäiseen alkemiaan. Fyysiset seksiharjoitukset muuttuivat platonisiksi rakkaussuhteiksi jumalten kanssa, rituaalissa taivaallisten mestarien byrokraattinen, muodollinen ja jumalten väliintuloa korostava henki väheni ja ruumiillisenkaltaisen kuolemattomuuden ideaali muuntui henkiseksi pelastumiseksi.
Korkein kirkkaus vetosi samaan aikaan runolliseen ja mystiseen mielikuvitukseen, mikä erotti sen menestyksekkäästi Taivaallisten mestarien yhteisöllisestä uskonnollisuudesta samoin kuin ajan spekulatiivisesta buddhalaisuudesta.
Yang Xin vuodesta 364 vuoteen 370 jumalilta ja hengiltä öisin saamat ilmestykset oli osoitettu Xu-perheelle, erityisesti Xu Mille (302–76) ja hänen pojalleen Xu Huille (341–n.370), joiden palvelija tämä oli. Xut olivat sukua Ge Hongin suvulle. Xu Min pojanpoika Xu Huangmin (361–429) levitti Korkeimman kirkkauden tekstit muuttaessa etelämmäs Zhejiangiin. Hänen kuoltuaan loput teksteistä siirtyivät Ma ja Du-suvuille. Tällöin Korkeimman kirkkauden alkuperäiset tekstit levisivät ensimmäistä kertaa eri suuntiin.
Useat keskiaikaiset taolaiset olivat yrittäneet koota alkuperäisiä tekstejä yhteen. Tao Hongjing oli kuitenkin näistä menestynein. Hänen työnsä seurauksena koulukunnasta tuli merkittävin taolainen perinne 500–900 -luvuilla. Korkeimman kirkkauden kirjoituksista kiinnostuneet keisarit suosivat koulukunnan patriarkkoja, joiden joukossa oivat muun muassa Sun Youyue (399–489), Tao Hongjing, Wang Yuanzhi (528–635), Pan Shizhen (585-–682), Sima Chengzhen (646–735) ja Li Hanguang (683–769).
Useat Tang-kauden runoilijat ja kirjailijat olivat niin innoittuneet Korkeimman kirkkauden teksteistä, että heidän koulukuntaan liittyviä teksti- ja pyhimyselämäkertaviittauksia viliseviä kirjoituksiaan voi ymmärtää kunnolla vain Korkeimman kirkkauden tekstien valossa. 1200-luvulta alkaen Korkeimman kirkkauden koulukunta menetti suuren osan auktoriteetistaan kun Taivaalliset mestarit nousivat uudelleen suosioon.
Jumalat ja henget
Suhteissaan jumalallisiin olentoihin harjoittajat pyrkivät tulemaan yhdeksi heidän kanssaan. Toisinaan tähän liittyy ripaus siveellistä rakkautta. Jumalolennot ovat välittäjiä, jotka ilmestyvät uskovalle ja auttavat häntä matkalla pelastukseen. He antavat harjoittajille avaimia taivaallisiin palatseihin, paljastavat niiden nimet ja merkitykset ja ravitsevat heitä kosmisilla tai taivaallisilla höyryillä.
Jumalat laskeutuvat harjoittajaan ja ohjaavat häntä taivaallisiin valtakuntiin käsi kädessä ja jakavat vapaa-aikansa hänen kanssaan. Suhde eroaa huomattavasti taivaallisten mestarien kirjoitusten kuvaamista suhteista. Se saa ilmaisunsa useissa ylistyslauluissa, jotka yhdistävät autuuden kokemusta, ylistystä ja mystistä iloa, jotka ilmenevät ensimmäistä kertaa taolaisuuden historiassa.
Kaikki jumalat ovat Alkuperäisen alun erilaisia ilmentymiä ja voivat ottaa monenlaisia hahmoja. Korkeimpien joukossa ovat Alkuperäisen alun taivaallinen kuningas (Yuanshi tianwang), Daon korkein herra (Taishang daojun), Keisarillinen herra (Dijun), Kultaisen sisäänkäynnin keisarillinen herra (Jingjue dijun)—joka tunnetaan myös Myöhempien aikojen pyhimyksenä ja liitetään Li Hongiin (eli Laozihin messiaana)—, Lännen jumalataräiti sekä hänen kumppaninsa Qingtong (Taivaansininen Poika). Jumalten ensisijainen rooli on toimia välittäjinä, he ovat merkittävimpien tekstuaalisten ilmestysten takana.
Wei Huacun, 30 vuotta aiemmin kuollut Taivaallisten mestarien naispuolinen pappi, on Yang Xin tärkein vihkijä Korkeimman kirkkauden ilmestyksiin sekä koulukunnan ensimmäinen ”patriarkka”.
Korkeimmassa kirkkaudessa periytyy taolainen käsitys, jossa ruumiin asuttaa joukko kehojumalia. Se löytyy ensimmäisenä Han-kauden apokryfisistä, niin sanotuista ”loimiteksteistä” (weishu) ja eroaa klassisesta kiinalaisesta ajatuksesta, jossa ihmiskehossa asuu kaksi sielua, taivaallinen hun ja maallinen po.
Kosmisilla jumaluuksilla—joihin kuuluvat tähtien, planeettojen ja neljän ilmansuunnan ja keskustan jumalat—on merkittävä rooli visualisoinneissa. Ne laskeutuvat harjoittajan kehoon ja valaisevat sen. Monet niistä elävät samanaikaisesti taivaissa ja ihmisessä, havainnoiden harjoittajien elämää ja päivittäen elämän ja kuoleman rekistereitä. Korkein kirkkaus säilyttää myös aiemmat käsitykset kolmesta eliksiirikentästä (dantian) ja kolmesta ruumiista (sanshi).
Pelastuminen ja kuolemattomuus
Korkein kirkkaus yhdistää uskontona erilaisia pelastusta koskevia käsityksiä kolmijakoiseen ihmiskuvaan perustuen:
- Ihminen on monimutkainen kokonaisuus: kuolemattomuuden saavuttamiseen sisältyy yksilön muodostavien ja hänet elävöittävien henkien ja olemusten yhdistyminen toisiinsa.
- Ihminen liittyy yksilönä esivanhempiinsa, joiden väärät teot ja ansiot tulevat hänen osakseen. Hänen oma pelastumisensa ei myöskään ole erillään heidän pelastumisestaan.
- Pelastumiseen kuuluu kosmiseksi tuleminen ja se on näin universaalia, harjoittaja yhtyy sisäisesti maailmankaikkeuteen.
Kuolemattomuuden tavoittelu on Korkeimmassa kirkkaudessa henkilökohtainen pyrkimys, johon ei liity inhimillisiä välittäjiä. Harjoittajan perimmäinen tavoite voidaan kuvata kosmisena pyhimyksenä (shengren), joka pohjaa Zhuangzihin, Liezihin ja Huainan zihin ja johon yhdistyy kansankuvaston piirteitä.
Kun harjoittaja on saavuttanut kuolemattomuuden, hän lepää tyhjyydessä ja hänen kehonsa säteilee yliluonnollista valoa. Hän nauttii ikuisesta elämästä, hänellä on yliluonnollisia kykyjä ja hän yhtyy maailmankaikkeuden suuriin voimiin. Tätä tilaa kuvaavat termit viittaavat elämän ja kuoleman dualismin ylittämiseen.
Kuolemattomuus ei ole enää niin ilmeisen fyysinen kuin millaisena se nähtiin Ge Hongin perinteessä. Korkein kirkkaus lisää uuden piirteen, mikä muuttaa ihanteen perustavanlaatuisella tavalla. Aiemmin avaintekijä oli ollut saavuttaa kuolematon keho. Kuolemanjälkeisestä elämästä ei ollut puhetta, koska harjoittaja ei päämäärän saavutettuaan oletettavasti kuolisi. Korkeimman kirkkauden tekstit kuvaavat päinvastoin menetelmiä, jotka takaavat elämän haudan tuolla puolen tai heräämisen kuolemattomuuteen.
Korkeimman kirkkauden harjoittajat pyrkivät saamaan nimensä kirjoitetuiksi elämän rekistereihin (shengji), joita jumalat pitävät, tai avaamaan kuolevaisuuden solmut, joiden kanssa ihmiset syntyvät. Pelastus voidaan myös saavuttaa kuoleman jälkeen: harjoittaja voi kohota ”alisen maailman kuvernööristä” (dixia zhu) eli alimman tason kuolemattomasta taivaalliseksi kuolemattomaksi.
Korkeimman kirkkauden ajatus uudelleen syntymästä pelastumisen muotona eroaa kuitenkin jyrkästi buddhalaisesta jälleensyntymäkäsityksestä, joka vaikutti jossain määrin Mystisen aarteen (Lingbao) taolaisuuteen. Se on sisäistä alkemiaa ennakoiva innovaatio.
Ihmisillä on Korkeimman kirkkauden käsitysten mukaan kolme eri mahdollisuutta uudelleen syntymään. Yksi perustuu näkemykselle ”ruumiista vapautumisesta” (shijie) taolaisen askeesin tasona. Jos puhdistautumista ei elämän aikana ole saatettu loppuun asti, keho odottaa puhdistumista välitilassa, kuten Suuressa yinissä (Taiyin).
Harjoittaja voi myös syntyä uudelleen paratiiseihin, missä hän kokee tulella puhdistumisen ja herää eloon kuolemattomana.
Uudelleen syntymä voi myös toteutua elämän aikana, sikiökehityksen uudelleen elämisen kautta. Menetelmää kutsutaan ”yhdeksäksi muodonmuutokseksi (jiuzhuan) tai ”yhdeksänkertaiseksi eliksiiriksi” (jiudan). Termit liittävät uudelleen syntymän alkemiaan, mutta puhtaasti henkisellä tasolla.
Kosmologia ja kosmografia
Korkeimman kirkkauden kosmologia mukailee perinteistä kiinalaista mallia, joka perustuu numeroille 3 ja 5: vertikaalinen kolmijako taivaaseen, maahan ja ihmiskuntaan ja horisontaalinen jako viiteen vaiheeseen (wuxing). Yhdeksän suurta alkuperäistä taivasta on luotu puhtaasta kosmisesta qistä. Jokainen näistä synnyttää kolme uutta taivasta, mikä tekee yhteensä kolmekymmentäkuusi taivasta (sanshiliu tian). Toisen sarjan muodostavat kahdeksan horisontaalisesti sijoittuvaa taivasta.
Korkeimman kirkkauden taivaat ovat korkeampia tasoja harjoittajan hengellisen edistymisen tiellä. Muita paratiiseja ovat auringon, kuun ja muiden taivaankappaleiden (planeettojen, tähtikuvioiden ja Pohjoisen kauhan eli Otavan) asemat sekä maan kaukaiset kolkat, joita kuvataan toisinaan muinaisten myyttien mukaan.
Eteläinen paratiisi on puhdistumisen ja uudelleen syntymän paikka. Perinteisten viiden huipun (wuyue) lisäksi Korkeimman kirkkauden kosmografia käsittää myös muita pyhiä vuoria, jotka vastaavat luolataivaita (dongtian) sekä autuaita maita (fudi). Maailman keskusakseli on Kunlun-vuori. Alinen maailma on Pohjoisen kauhan vastapari ja sijoittuu Fengdun kaupunkivuorelle.
Uskonnonharjoitus
Taivaallisten mestareiden (Tianshi) yhteisöllisistä rituaaleista poiketen Korkeimman kirkkauden harjoitteet ovat yksilöllisiä ja niissä painottuu meditaatio ja visualisointi. Taivaallisten mestarien byrokraattiset ja jumalallista puuttumista korostavat suhteet jumaliin ohitetaan. Jumalia ei kutsuta esiin muodollisin anomuksin, vaan rukouksin tai lauluin.
Demonisten henkien kanssa ei myöskään ole sodankaltaisia kamppailuja. Fysiologisia menetelmiä ja lääkkeiden ja yrttien nauttimista pidetään vähempiarvoisina menetelminä. Seksuaalitekniikat tuomitaan tai ne sisäistyvät ja sublimoituvat. Harjoitusten rituaalinen puoli on joustava; muodollisia sääntöjä ei tarvitse noudattaa, mikäli se ei ole mahdollista.
Shangqing-harjoitteiden monimuotoisuus voidaan tiivistää kuuteen kategoriaan:
- Taiat/amuletit, resitointi ja hymnit, joihin liittyy usein visualisointi (cun). Näiden tarkoituksena on tuhota demoneja, kutsua esiin henkiä tai pelastuksen saavuttaminen.
- Henkien visualisointi. Jotkut näistä ovat taivaallisia, toiset kehollisia (usein molempia), ne elävöittävät ja henkistävät kehon (Huangting jing, Daodong zhenjing). Harjoittaja yhdistää ne keskenään ja liittää itsensä niihin. Usein visualisoinnin lopussa kaikesta maailmassa ja sen ulkopuolella tulee säteilevää kirkkautta. Tähän ryhmään kuuluu myös Kolmen ykseyden (Sanyi) menetelmä, joka kuvataan Ciyi jingissä, Suling jingissä ja Jiuzehn zhongjingissä.
- Ekstaattiset metamorfoosit. Metamorfoosin käsitteellä on merkittävä rooli Korkeimman kirkkauden kirjoituksissa. Tietyt tekstit kuvaavat harjoittajan muuntumista pilviksi, valoksi tai tuleksi pelastuksen saavuttamisen muotona. Harjoittaja, joka on itse harjaantunut muodonmuuttamisen taidossa, tunnistaa myös jumalat—kuten Otavan näkymättömät tähdet—niiden ”todellisessa muodossa”.
- Menetelmät, joiden tavoitteena on harjoittajan nimen kirjaaminen ”elämän rekistereihin” (Ciyi jing, Basu jing, Taidan yinshu).
- Menetelmät sikiöaikaisten kuoleman solmujen avaamiseksi (Basu jing, Jiuzhen zhongjing ja Taidan yinshu). Tähän on kaksi pääasiallista menetelmää. Ensimmäinen tapahtuu uudelleenelämällä sikiökehityksen jumalallisella ja kosmisella tasolla. Toinen tapahtuu visualisoimalla kehon kaksikymmentäneljä kirkkautta (henkiä), jotka tuhoavat solmut.
- Ekstaattiset matkat (yuanyou) ja kosmisten energioiden nauttiminen (Basu jing, Jiuzhen zhongjing). Ekstaattisissa matkoissa harjoittajat vaeltavat maailmankaukaisiin kolkkiin, suurille vuorenhuipuille tai kuolemattomien saarille tai eri taivaankappaleille, jossa jumalat tarjoavat heille kuolematonten ravintoa. Korkein kirkkaus kehitti jo muinaisista teksteistä löytyvää kosmisten energioiden nauttimisen teemaa. Se on kuolemattoman ravitsemuksen muoto, joka korvaa tavanomaisten ihmisten käyttämät ”viisi viljaa”.
Korkeimman kirkkauden suurin innovatiivinen piirre ja sen suurin perintö taolaisuudelle on sisäistyminen. Siihen kuuluu aktualisointi (cun) eli olemassaolon antaminen olennoille, jotka kuuluvat henkisen ja fyysisen olemassaolon väliseen imaginatiiviseen ja mystiseen maailmaan.
Harjoittajalla on suora yhteys pyhään; välittäjän roolissa eivät ole papit ja muut rituaaliset toimijat, vaan pyhät kirjoitukset itse. Ne järjestävät ja kodifioivat suhteita ihmiskunnan ja jumalten, tavallisen ja pyhän elämän välillä.
Kirjoitusten merkitys korostuu siinä määrin, että mestarin rooliin kuuluu vain oikeaoppisen perinteen välittämisen laillistaminen. Korkeimman kirkkauden tekstit ovat jumalallisia ja esikosmisia, jumalten antama osoitus luvatusta pelastuksesta.
Kirjallisuus
Kohn, Livia. 2000. (toim.) Daoism Handbook. Leiden, Boston, Köln: Brill.
Robinet, Isabelle. 1997. Taoism. Growth of a Religion. Englanniksi kääntänyt Phyllis Brooks. Stanford, California: Stanford University Press.
–––––. 2000. Artikkeli ”Shangqing – Highest Clarity” teoksessa Daoism Handbook.
–––––. 2008. Artikkeli ”Shangqing” teoksessa The Routledge Encyclopedia of Taoism.
Pregadio, Fabrizio. 2008. The Routledge Encyclopedia of Taoism (toim.). London & New York: Routledge.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti